Ja seitsemäntenä päivänä Hän siinä levätessään tuumi:
ihminen tarvitsee ystävän!
Ja niinpä Hän loi koiran.
…Vai miten se menikään…?

Koira on ollut ihmisen apulainen ja kumppani jo tuhansien vuosien ajan. Erilaiset rodut muodostuivat aikojen saatossa alueellisesti vastaamaan paikallisten ympäristöolojen, kuten ilmaston vaatimuksia, sekä heijastaen paikallisen väestön elämäntapaa ja kulttuuria. Pääosin koirille on ollut jokin käyttötarkoitus, kuten metsästyksessä ja karjanhoidossa avustaminen, metsästyssaaliin ja muun taakan kuljettaminen paikasta toiseen, tai omaisuuden vartioiminen. Vasta teollistumisen myötä astui kuvioon mukaan seurakoiran rooli.

Koiratoiminta järjestäytyy

Järjestäytynyt kennelmaailma ja rodunjalostus ovat historiallisesti varsin tuoreita asioita; ensimmäinen kenneljärjestö, The Kennel Club, perustettiin Iso-Britanniassa 1873, ja kansainvälinen kennelliitto (FCI) on perustettu 1911. Mielenkiintoista on sekin, että The Kennel Club ei edelleenkään ole FCI:n alainen, vaan tästä erillinen järjestönsä, ja Iso-Britanniassa monien rotujen määritelmät voivatkin poiketa FCI:n hyväksymistä rotumääritelmistä. Myös esimerkiksi näyttelysäännöissä on eroja.

Nainen ja venäjänvinttikoira koiranäyttelyssä New Yorkissa vuonna 1908

Alkujaan järjestäytynyt kenneltoiminta oli eliitin harrastus, jota harjoitti aikansa älymystö, soveltaen jalostuspraktiikassaan ajan hengen mukaista tieteellistä tietoa, kuten Darwinin oppeja. Kennelit olivat kartanonherrojen omistuksessa ja jalostusmateriaalia oli paljon. Koirien hoidosta vastasivat palkatut kenneltyöntekijät. Jalostusvalintaa voitiin tehdä nykystandardeilla katsottuna ankaralla otteella. Ajattelua ohjasi voimakkaasti sellainen puristinen rotuoppi, jossa uskottiin jalostuslinjojen niin kutsuttuun puhtauteen ja huippuyksilöiden painottamiseen. Tiettyjä erityisen arvostettuja yksilöitä käytettiin jalostukseen surutta; urokset saattoivat siittää satoja pentueita. Hyvällä nartullakin saattoi olla pentue jokaisesta kiimastaan. Nykyään tällaista kutsutaan matadorjalostukseksi, ja se johtaa siihen, että tiettyjen yksilöiden perimä ylikorostuu koko populaatiossa. Samalla kasvaa riski piilevästi periytyvien ja sairauksia aiheuttavien geenimutaatioiden rikastumiseen kannassa.

Koiranäyttelyt olivat noihin aikoihin eräänlaisia jalostuskatselmuksia, joissa kuuluisat kennelinpitäjät tapasivat toisiaan ja toistensa koiria, vaihtoivat jalostusmateriaalia ja solmivat suhteita. Politiikkaakin saatettiin tehdä siinä sivussa. Kantakirjoja tehtiin käsin ja kopioitiin paikan päällä. Reilussa sadassa vuodessa harppauksin edennyt teknologia on helpottanut yhteyksien solmimista ja tiedonsiirtoa kansainvälisesti. Koiranäyttelyiden rooli on muuttunut siinä sivussa yhä enemmän ulkonäköön painottuvaksi, ja keskiössä on omistajien oma harrastus.

Saksanpaimenkoira Hektor von Schwaben, syntynyt 1898

Vasta tämän kenneljärjestöjen syntymisen ja näyttelytoiminnan käynnistymisen jälkeen koirarotujen jalostus on tapahtunut tiukasti suljetuissa rotupopulaatioissa. Monilla roduilla on kuitenkin satojen, jopa tuhansien vuosien päähän ulottuva historia, joka saattaa edelleen jatkua järjestäytyneen kenneltoiminnan ulkopuolella rodun kotimaassa. Näin erityisesti sellaisissa roduissa, joita yhä käytetään alkuperäisissä työtehtävissään rodun kotimaassa. Nämä ”maatiaiskannat” voivat poiketa jo radikaalistikin rekisteröidyn rotukannan tyypistä. Toisaalta lukuisat rodut on jalostettu vasta viimeisen sadan vuoden sisällä risteyttämällä eri koirakantoja tai rotuja keskenään. Mielenkiintoista on sekin, että yllättävän monen koirarodun, esimerkiksi tunnetuimpien rotujen kärkeen nousseen saksanpaimenkoiran takaa löytyy vain yksittäinen ihminen; rodun kehittäjä, jonka elämäntyöhön koko rodun synty perustuu. Henkilön kuoltua ja/tai rodun jalostusvastuun siirryttyä kehittäjältään suuremman kasvattajakunnan ja rotuyhdistysten käsiin, on rodun jalostus voinut ottaa suunnan, mikä ei enää vastaa alkuperäisen kehittäjänsä visioita. Esimerkiksi saarloosinsusikoiran kehittänyt Leendert Saarloos oli kiinnostunut monipuolisesta palveluskoirasta ja halusi parantaa saksanpaimenkoiran terveyttä risteyttämällä näitä suden kanssa. Taustalla hänellä oli myös tieto saksanpaimenkoiran alkuperästä, joka sekin perustui susiristeytyksiin. Nykyiset saarloosinsusikoirat eivät kuitenkaan ole ominaisuuksiltaan hyviä palveluskoiria, vaan niiden suosio perustuu pitkälti susimaiseen ulkomuotoon.

Monet rodut ovat myös aivan viime vuosikymmeninä eriytyneet erilaisiin alatyyppeihiin; muunnoksiin esimerkiksi koon tai karvanlaadun sekä värityksen mukaan. Lisäksi niinkin on käynyt jo useammalle rodulle, että se on eriytymisensä seurauksena erotettu lopulta kokonaan eri roduiksi. Tästä esimerkkeinä mainittakoon akita ja amerikanakita, sekä saksanpaimenkoira ja valkoinenpaimenkoira. Tämä kaventaa rotujen geneettistä monimuotoisuutta entisestään ja tutkimusten mukaan monimuotoisuuden vähentyessä riski muun muassa autoimmuunisairauksiin ja lisääntymishäiriöihin kasvaa.

Perinnöllisyystieteet astuvat kuvioihin

Perinnöllisyystieteet ja geeniteknologia ovat vielä kenneljärjestöjäkin uudempi asia koiranjalostuksessa. Perustan perinnöllisyystieteelle loi munkki Gregor Mendelin 1866 julkaisema tutkimus herneiden ominaisuuksien periytymisestä. Mendel havaitsi, etteivät ominaisuudet periytyneet sekoittuen, vaan tiettyjen sääntöjen mukaan. Sana geeni kehitettiin 1900-luvun ensi vuosikymmenellä, mutta vielä vuonna 1950 perinnöllisyystutkijat joutuivat myöntämään, ettei ”geenin” olemus ollut selvillä. Vihdoin 1960- ja 1970-luvuilla geenien toiminta selvisi. Vasta 2000-luvulla geeniteknologia on alkanut vakiinnuttamaan paikkaansa koirankasvattajien työkaluna, ja viime vuosina myös epigenetiikka, eli ympäristön vaikutus geenien säätämien ominaisuuksien ilmenemisessä, on kehittynyt huimaa vauhtia. Erityisesti koirien kohdalla tutkimusten kohteena on ollut ravinnon vaikutus geenien toimintaan ja säätelyyn, eli nutrigenomia.

Sekarotuset koirat ja rescuekoirat ovat nostaneet suosiotaan


Kennelmaailma on selvässä murroksessa.

Keskustelu rotukoirien terveysongelmista on 2000-luvulle tultaessa saavuttanut yhä enemmän palstatilaa ja viime vuosina siitä on uutisoitu laajasti aina valtamedioita myöten. Kenneljärjestöjen roolia koirien jalostusta ohjaavana toimena on arvosteltu ja niiden motiivit jopa kyseenalaistettu. On arvosteltu muun muassa sitä, että suhteellisen lyhyessä ajassa monet rodut on muuttuneet ulkomuodoltaan yhä liioitellumpaan suuntaan. Erityisesti lyhytkuonoiset eli brakykefaaliset rodut ovat herättäneet keskustelua järjestäytyneen kennelmaailman kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta puuttua epäterveisiin jalostussuuntiin. Sekarotuset koirat ja nk. rescuekoirat ovat nostaneet suosiotaan vaihtoehtona kenneljärjestöjen tunnustamille rotukoirille.

Myös uusia rotuja jalostetaan edelleen, ja joitakin järjestäytyneen kennelmaailman jo tunnustamia, vakiintuneita rotuja on lähdetty elvyttämään tarkoituksenmukaisilla roturisteytysohjelmilla. Viranomaisten käyttöön jalostetaan yhä enemmän koiria puhtaasti niiden ominaisuuksiin keskittyen, välittämättä rodusta tai roduttomuudesta. On palattu takaisin koirarotujen eriytymisen alkulähteille, ajatukseen form follows function; ulkomuoto seuraa tarkoitusta. Kennelmaailma on selvässä murroksessa.

Viranomaisten käyttöön jalostetaan yhä enemmän koiria puhtaasti niiden ominaisuuksiin keskittyen

Monelle ei enää ole tärkeää edustaako koira jotakin tiettyä rotua tai onko se rekisteröity jossakin tietyssä kenneljärjestössä, vaan tärkeintä on tietää riittävästi koiran ominaisuuksista, jotta voidaan arvioida soveltuisiko koira siihen tarkoitukseen johon se hankitaan. Teollistumisen aikakauden ympäristökriisiä seuranneet kestävän kehityksen ihanteet ovat siirtyneet uusien sukupolvien myötä myös koiranjalostukseen. Kuluttajien valintoja ohjaa yhä enemmän eettisyys. Vaikka erilaiset koiraurheilun muodot nostavat vuosi vuodelta suosiotaan, selvä enemmistö koirista on nykyään perheen lemmikkejä eli seurakoiria. Tämä asettaa ihan yhtä lailla erityisvaatimuksia koiran luonteen ja terveyden suhteen, kuin muutkin käyttötarkoitukset.

Koiraa hankkivan ihmisen kannalta on toki äärimmäisen kätevää, että hän voi valita sopivan koiran useiden erilaisten vakiinnutettujen rotutyyppien joukosta, ja tämä on tärkeää myös koiran itsensä hyvinvoinnin kannalta. On selvää, että me tarvitsemme jatkossakin ammattitaitoisia ja asiansa osaavia koirankasvattajia, jotka jalostavat päämäärätietoisesti ja tavoitteidensa toteutumista valvoen tietyin ominaisuuksin varustettuja koiria erilaisiin tarkoituksiin ja tarpeisiin. Tässä kasvattajien apuna toimivat eläinlääkäreiden lisäksi muun muassa koirien tiedoista kirjaa pitävät rekisterit, joiden palvelut mahdollistavat datan kirjaamisen ja sukutaulutietojen tarkastelun. Mitä enemmän erilaisista koirakannoista kertyy dataa, sitä luotettavampaa ja keskenään vertailukelpoista tietoa saamme erilaisten koirien terveydestä ja muista ominaisuuksista. Tästä puolestaan hyötyvät niin jalostustieteen ammattilaiset, koirankasvattajat, kuin koirat itsekin, kun tiedon myötä voimme tehdä yhä valistuneempia jalostusvalintoja ja päätöksiä koiraa hankkiessamme. Elävän eläimen kyseessä ollessa on priorisoitava ennen kaikkea eläimen hyvinvointi ja moraaliset/eettiset velvollisuutemme jalostusvalinnoissamme. Meidän tulee huolehtia siitä, että ylläpidämme elinvoimaisia eläinkantoja ja edistämme terveyttä, emmekä sitä vastoin kerrytä terveysongelmia.

Perinnöllisyystiede ja geeniteknologia ovat nykyaikaa

Vanhentuneet, ahdasmieliset aatteet rodunjalostuksesta on aika päivittää tälle vuosituhannelle. Sen sijaan, että vastustaisimme uusien rotujen tai rotutyyppien jalostusta, tai jo vakiintuneiden rotujen elvyttämistä roturisteytyksin, meidän tulisi ennemmin tarkastella joidenkin rotujen jalostuksen eettisyyttä eläimen itsensä hyvinvoinnin kannalta – onko esimerkiksi moraalisesti hyväksyttävää jalostaa koiria, jotka eivät kykene ilman kirurgisia toimenpiteitä hengittämään tai lisääntymään normaalisti? Tätä artikkelia kirjoittaessa Suomessa valmisteilla olevassa eläinten hyvinvointilain uudistuksessa otetaan yhä tiukemmin kantaa myös siihen millaisia koiria saa jalostaa. Joissakin maissa on ryhdytty jopa kieltämään joitakin sairaimmiksi katsottuja rotuja, tai rajoittamaan niiden jalostustoimintaa ja näytteille asettamista. On surullista, että kennelyhteisö voi sokeutua ongelmilleen, eikä osaa valvoa itse itseään, vaan tarvitaan ulkopuolista puuttumista vallitseviin ja vakiintuneisiin käytäntöihin niiden muuttamiseksi.

Pennuttaminen, kasvatus ja jalostus eivät ole toistensa synonyymeja. Jalostuksella on aina määränpää, ja jalostajan on tunnettava perinnöllisyyden lainalaisuudet, jotta hän voi edetä tavoitteissaan mahdollisimman tehokkaasti, ja kukin sukupolvi ylläpitää populaation jatkuvuutta elinvoimaisena tulevaisuuteen.

Kirjoittajasta

Jenni Lautakatto

Northern Heart Oy
Kennel Jennin Lauman

Jenni Lautakatto on biologian approbatur, pieneläinhoitaja, luonto-ohjaaja sekä kennel- ja matkailualan yrittäjä. Jenni on kennelperheeseen syntynyt koiraharrastaja, jolla on aina ollut koiria. Hän on harrastanut useissa eri  lajeissa eri rotuisten, sekarotuisten sekä vielä tunnustamattomien rotujen kanssa, erityisesti valjakkourheilun lajeissa myös arvokilpailuissa. Koiria Jenni on kasvattanut vuodesta 2008.

Lähteet

Bannasch et al 2022:
The effect of indbreeding, body size and morphology on health in dog breeds
https://cgejournal.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40575-021-00111-4

Wood, Trina 2021:
Most dog breeds highly inbred
https://www.vetmed.ucdavis.edu/news/most-dog-breeds-highly-inbred

Mäki, Katariina 2019:
Tutkimus koirien perinnöllisistä sairauksista tukee perinnöllisen vaihtelun merkitystä terveydelle
https://www.katariinamaki.com/l/tutkimus-koirien-perinnollisista-sairauksista-tukee-perinnollisenvaihtelun-merkitysta-terveydelle/

Maa- ja metsätalousministeriö, 2021:
Ehdotus eläinten hyvinvointilaiksi
https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/
elainten-hyvinvointilaki.aspx

https://mmm.fi/documents/1410837/1858027/Lakiluonnoksen+esittely,+Tiina+Pullola.pdf/
4ae16c81-8761-b6ee-fe53-9416023cf372/Lakiluonnoksen+esittely,+Tiina+Pullola.pdf?
t=1637746029299

Bergsma, Roxy (käännös: Katariina Mäki):
Risteytykset jalostusohjelmissa – erilaisia toteutustapoja
https://www.katariinamaki.com/l/risteytykset-jalostusohjelmissa-erilaisia-toteutustapoja/

Sorjanen – Kerola – Pehkonen – Koivuranta – Vainio 2017:
Kaikenkarvainen kansa; miten koirista tuli miljoonabisnes (WSOY)
https://www.wsoy.fi/kirja/tuija-sorjanen/kaikenkarvainen-kansa/9789510424421

Unhola, Kaija 2014:
Elämää koiran kanssa: suomalainen koiraharrastus ennen ja nyt (Art House)
https://www.finna.fi/Record/helka.9925111423506253

Mäki, Katariina – Mujunen, Salme 2018:
Koiranjalostus – perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet (Koirataito SM)
http://www.koirataito.fi/koiranjalostus.htm

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.